Roolipelaaminen nuorisotyön menetelmänä – kommentteja kaivataan!

Me saatiin koulussa tehtäväksi kirjoittaa lehteen joku juttu. Päädyin kirjoittamaan edu-larppaamisesta, ja nyt haluaisin kuulla tekstistä kommentteja ennenkuin lähetän sen nuorisotyö-lehteen. Lähinnä kaipaan palautetta sisällöstä, mutta kirjoitusasua koskevat korjaukset ovat myös tervetulleita.

 

Roolipelaaminen nuorisotyön menetelmänä

 

Roolipelit ja larppaaminen ovat saaneet viimeaikoina nauttia uudesta suosiosta, kun esimerkiksi Palestiina-Suomi piiritypeli Halat Hisar nousivat otsikoihin Helsingin Sanomissa. Samaan aikaan nuorten pelaamisesta ja sen opetuksellisista vaikutuksista käydään keskustelua monissa medioissa, kun nuorten syrjäytyminen on vuoden kuumin puheenaihe.

 

Edu-larppaaminen tai pedagoginen roolipelaaminen ovat Suomessa vielä hyvin vähän tunnettuja aiheita, osittain ehkä harrastuksen huonon maineen takia. Molemmista menetelmistä on kuitenkin paljon kokemusta esimerkiksi Tanskassa, jossa opetussuunnitelma on paljon sallivampi kuin Suomessa.

 

Pedagogisesta liveroolipelaamisesta on olemassa yksi virallinen tutkimus, Jori Pitkäsen pro-gradu tutkielma pedagoginen liveroolipelaaminen historian opetusmetodina (2008). Draaman ja opettamisen yhdistämistä eli draamapedagogiikkaa on tutkittu paljon enemmän, myönteisin tuloksin (mm. Lehto 2005; Polojärvi 2001; Siltala 2004; Healy 2007, Goalen 1996).

 

Roolipelien ideana on luoda hahmo, jonka silmien läpi erilaisia tapahtumia katsotaan. Larpatessa, eli live-roolipelatessa, tätä hahmoa näytellään oikeasti, kun taas pöytäroolipeleissä tarinaa vain kerrotaan sanallisesti. Ennen pelin alkua sovitaan yhdessä pelaajien kanssa, minkälaisessa miljöössä peli tapahtuu, minkälaisia hahmoja pelataan ja minkälaisia sääntöjä pelaamiseen liittyy. Näin varmistetaan, että pelin aikana kaikilla on samanlainen käsitys pelin kulusta ja sen tarkoituksesta. Fantasia tai taisteleminen ei ole millään tapaa pakollinen osa roolipelaamista, vaikka moni ehkä niin luuleekin – peli voi sijoittua vaikkapa 1900-luvun Ruotsiin ja käsitellä viljelijäyhteisön elämää.

 

Edu-larppaus eroaa tavallisesta liveroolipelistä käytännössä siinä, että pelin valmisteluun ja jälkipuintiin on varattava enemmän aikaa. Edu-pelillä on myös aina joku opetuksellinen tavoite. Esimerkiksi koululuokan edu-larp- projekti voisi alkaa yhteisellä keskustelulla siitä, mitä ajatuksia tällainen asia herättää ja miten aihetta halutaan lähestyä. Pelattavan maailman luominen tai siihen tutustuminen voisi olla yksi yhteinen projekti. Kun kaikilla on hahmot, voi ryhmän kanssa tehdä erilaisia eläytymis- ja improvisaatioharjoituksia, jotta itse peliin on sitten helpompi heittäytyä mukaan.

Pelejä on monenlaisia. Jos tarkoituksena on oppia vaikkapa matematiikka, voidaan pelissä esimerkiksi ratkaista rikosta, jonka vihjeet selviävät matematiikan avulla. Joissain peleissä oppilaat ovat ohjanneet avaruusaluksia fysiikan lakeja opiskelemalla, ja maantietoa tulee kerrattua, jos peli sijoittuu toiseen maahan.

Jälkityössä (ja myös ennen peliä!) on tärkeää käydä läpi, että kaikki pelissä tapahtunut oli vain peliä. Mahdolliset konfliktit täytyy purkaa huolellisesti, ja kaikkien kokemuksia on kuultava. Ero todellisuuden ja pelimaailman välillä on oltava kaikille osallistujille selvä koko projektin ajan. Lopussa on hyvä miettiä yhdessä ryhmän kanssa, että mitä tässä oikein opittiin, mitä ajatuksia projekti herätti ja mitä olisi voitu tehdä toisin.

 

Roolipelaaminen on mitä oivallisin keino auttaa nuoria ymmärtämään erilaisia vähemmistöryhmiä, sillä esimerkiksi maahanmuuttajan elämästä saa aivan erilaisen kuvan, kun on kerran joutunut kokeilemaan sitä itse. Pelit ovat myös hyvä keino innostaa nuoria tutustumaan erilaisiin kulttuureihin, ja toisaalta myös perehtyä omiin ajatuksiin eri asioista. Hahmon turvin on myös helppo heittäytyä erilaisiin tilanteisiin ja esiintyä suurtenkin joukkojen edessä, ja tämän takia roolipelaaminen kehittää rohkeutta esiintyä.

 

Suomessa edu-larppeja järjestää muun muassa Otavan Opisto. Gaia – kansojen kokous – roolipeli on myös hyvä esimerkki tämän menetelmän tuomisesta nuorisotyön piiriin. Tarjontaa löytyy kuitenkin vasta hyvin harvasta kaupungista, vaikka kysyntää varmasti löytyisi muualtakin. Ei myöskään tekisi lainkaan pahaa esitellä roolipelauksen konseptia vaikkapa nuorisotaloilla ja kouluissa, jotta menetelmä saataisiin useampien ohjaajien käyttöön. Käytännössä moni on kuitenkin kohdannut roolipelillisiä elementtejä harrastuksissaan ja koulutuksessaan – sana vain on sen verran outo, että se ei vielä ole vakiintunut käytettäväksi.

 

Lähteet

http://www.otavanopisto.fi/nostot/malik-hyltoft-vet%C3%A4%C3%A4-alkuviilun-otavan-pajan-pelipedagogiikkasarjaan

http://www.otavanopisto.fi/nostot/pelioppimisen-kokeilu-innosti-oppimaan-itse

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/20093/pedagogi.pdf?sequence=1

http://www.keks.fi/gaia

http://loki.pelilauta.fi/wordpress/?p=1598

http://loki.pelilauta.fi/wordpress/?p=1193

 

Hahmonluonti saagassa Life Beyond

Kun ekaa kertaa kuulin workshopeista, en tiennyt mitä ne oli. Kun asiaa sitten vähän selvitettiin, aloin ajattelemaan, että noinhan me ollaan tehty jo vuosia. Nyt aionkin siis esitellä sen tavan, jolla hahmot luodaan Life Beyond larppisaagaan.

Tämä peli järjestetään siis vuosittain Savonlinnan keskustassa, yleensä 4 päivää kestävänä kaupunkipelinä. Hahmonluonti alkaa normaalisti syksyllä, jolloin pelaajat esittävät toiveitaan seuraavan vuoden hahmoista. Koska pelin maailma on hyvin avoin, ovat toiveet voineet olla (uusinta trilogiaa lukuunottamatta) hyvinkin erikoisia. Mukana on nähty ninjoja, enkeleitä, mutantteja, kitsuneita, mahtavia taistelijoita, ajassa matkustavia maageja ja demoni-palkkasotilaita. Pelinjohtajan tehtävä on tässä vaiheessa ollut karsia ideat, jotka eivät mitenkään sovi maailmaan, ja alkaa muokkaamaan lopuista sopivia hahmoja seuraavan vuoden peliin.

Kuluvan vuoden aikana hahmoja aletaan kehittää. Jos pelissä on alusta alkaen jonkinnäköiset osapuolet, päätetään yhdessä pelaajien kanssa mihin niistä hahmot sopivat parhaiten. Hahmojen välisiä suhteita mietitään osittain pelaajien toiveiden perusteella ja draaman luomisen perusteella, mutta myös siltä kannalta, että uudet hahmot kietoituisivat edellisiin peleihin jollakin tapaa.

Hahmojen syventäminen tapahtuu IRCin kautta pelattavissa roolipeleissä, joita pelinjohto järjestää useampia kertoja talvessa. Ropeissa ei olla niinkään pelattu menneisyyttä tai hahmon tärkeitä tapahtumia, vaan jatkettu niiden tarinaa eteenpäin. Koska itse larppi on aina kesällä, ovat vuoden aikana tapahtuneet asiat ovat todellisempia, kun ne roolipelataan. Tämä lisää myös jatkuvuuden tuntua itse peliin. Ropettamisen ohessa pelaajilla on myös perinteisesti ollut tilaisuus konsultoida pelinjohtoa mieltä painavista asioista ja esittää lisätoiveita hahmonsa kehittämiseen. Esimerkiksi monet hahmojen väliset rakkaussuhteet on sovittu vasta tässä vaiheessa, ja pelaajat ovat voineet sen sopia keskinäisiä suhteitaan tarkemmin, esimerkiksi juuri roolipelaamalla.

Tälläisen todella pelaajalähtöisen hahmonluonnin hyviä piirteitä ovat tottakai ainakin se, että jokainen varmasti saa pelata sellaista hahmoa kuin haluaa. Jokaiseen yksityiskohtaan voi itse vaikuttaa; jos et halua pelata romanssia, voit hyvin pyytää ettei hahmollesi sellaista laiteta. Hahmo tulee pelaajalle myös hyvin tutuksi koko tämän prosessin aikana, ja harvoin pelin aikana tarvitsee pelätä, että unohtaisi jotain tärkeää hahmonsa tiedoista. Myös se jatkuvuuden tunne, josta jo mainitsinkin, on todella mahtava asia. Larpatessa maailma tuntuu elävältä ja kokonaiselta.

Huonojakin puolia toki löytyy. Pelinjohdolla täytyy olla hyvin valmis maailma ja paljon aikaa ideointiin, jotta pelaajien luomista hahmoista saadaan toimiva peli, joka on kaikille mielenkiintoinen. Monesti käy myös niin, että vaikka itse luotua hahmoa ei saada kunnolla kiinni muuhun tarinaan, ei pelaaja halua taipua toiveistaan. Tämä on johtanut siihen, että peleissä on ollut mukana hahmoja, joiden paikallaolo on ollut outoa jopa heille itselleen. Tämä systeemi vaatii myös sekä pelinjohtajilta että pelaajilta todellista aktiivisuutta. Ei riitä, että vain maksaa pelimaksun ja ilmestyy paikalle. Osallistujien on oltava mukana prosessissa koko vuoden ajan. Tiivis prosessi luo monelle myös ongelmia hahmosta irtautumisessa. Hahmoista tulee niin tuttuja ja rakkaita, että ne muokkaavat myös pelaajia. Onneksi tähänkin on alettu pikkuhiljaa kiinnittää enemmän huomiota.

Mad About the Boy

Tunnusbiisi

Huhhuh.

En oikein tiedä, mistä aloittaa. Poikaystäväni kysyi, oliko mulla kivaa. Vastasin, et ei, kivaa mulla ei ollut, mutta oli yksi siisteimmistä larp-kokemuksistani koskaan. Peli oli siisti, eeppinen, koskettava, ahdistava, tunnelmallinen. Käsittelen varmaan tunnebleediä vielä monta viikkoa.

Aloitetaan nyt vaikka workshopeista. En ole ennen ollut pelissä, jossa sellaisia käytettäisiin ihan kunnolla, ja täytyy sanoa että tykkäsin niistä ihan tosi paljon. Yhteinen tekeminen helpotti omaan hahmoon tutustumista, maailman ymmärtämistä ja myös peliporukkaan tutustumista (tunsin etukäteen nimittäin vain yhden pelaajaan siitä noin 30 henkilön porukasta). Tunteet nousi pintaan jo workshoppien aikana, ja tulenkin varmaan itse käyttämään vastaavia menetelmiä tulevaisuudessa, kun alan järjestämään omia pelejäni. Tykkäsin myös siitä, että pelin jälkeen hahmosta irtipääsemistä edesautettiin yhteisellä tekemisellä ja organisoidulla debrieffaamisella, vaikka jouduinkin jatkamaan sitä vielä kotona tutumman ihmisen kanssa.

Pelin juoni oli tosi mielenkiintoinen ja kanssapelaajat aivan mahtavia. Jännittävän ja erilaisen pelistä teki sen täydellinen läpinäkyvyys: mitään off-game salaisuuksia ei ollut, joten hahmon reaktioita tuleviin tapahtumiin pystyi miettimään hyvin eri tavalla, kuin perinteisissä suomalaisissa peleissä. Erillisessä off-game tilassa sai milloin vain tilaisuuden irtautua hahmosta ja purkaa omaa ahdistusta, tai kysyä vaikka vinkkejä siihen, mitä voisi seuraavaksi tehdä. Tälläinen avoimuus tekisi hyvää monelle muullekkin pelisaagalle, ja yhteinen ”play to lose”-mentaliteetti nosti draaman tasoa useaan kertaan. Välillä oli vähän tylsää, mutta olisin kyllä voinut olla myös aktiivisempi sen estämiseksi. Mulla oli kuitenkin vähän ujo olo monessa tilanteessa, kun en tuntenut ketään, joten aktiivinen pelaaminen vaikeutui toisinaan ihan vain siitä syystä. Onneksi kaikki otti mut kuitenkin tosi hyvin vastaan.

Jos saisin mainita vain yhden mun lempi ominaisuuden tässä pelissä, olisi se black box. Se oli ihana! Olen ihan rakastunut metatekniikoihin ja erilaisiin draaman rakentamisen keinoihin, ja juuri blackboxissa pelasin mieleenpainuvimmat kohtaukseni. Oli niin upeaa pelata hahmonsa miehen kuolema punaiseksi valaistussa huoneessa, joka kohtauksen lopussa pimeni täysin, ja jossa taustalla soi haikean ahdistava taustamusiikki. Juuri näitä boxin kohtauksia bleedaan varmasti omaan elämääni vielä jonkin aikaa, sillä muutaman sellaisen aikana musta tuntui oikeasti siltä, että unohdan hengittää kun tunnelma oli niin intensiivinen.

En ehkä osaa vielä kirjoittaa mitään hirmu rakentavaa. Oon tosi vaikuttunut tästä kokemuksesta, ja joudun varmaa lueskelee tätä blogia vielä hetken. Jos joku saa joskus tilaisuuden mennä mukaan tähän peliin, niin kannattaa ehdottomasti tarttua tilaisuuteen!

Kiitos kanssapelaajille ja pelinjohdolle. Olitte upeita.

-Mirka/Zahida Attar

X-CON

Palasin juuri kotiin X-conista ja olo on aivan mahtava! Ihan älyttömän hyvä tapa kontaktoitua muiden harrastajien kanssa ja jakaa kokemuksia. Osallistujia tapahtumassa oli viitisenkymmentä ja ohjelma jatkui aamu kahdeksasta iltamyöhään asti. Tässä postauksessa jaan vähän niitä asioita, jotka päällimmäisenä jäivät tapahtumasta mieleen.

Ensimmäisenä ohjelmana johon osallistuin oli Another Harry’s bar- larp, jossa pelasin Angelinaa. (Huom, jos et ole kyseistä peliä pelannut, niin edessä on mahdollisia spoilereita) Tykkäsin ihan älyttömästi pelin metatekniikoista, erityisesti teemabiiseistä ja niihin liittyvistä kirjekuorista. Oli tosi siistiä jossain vaiheessa avata ”totuus”-kuori ja älytä, että ei helvetti, enhän minä oikeasti mikään mafioson vaimo ole. Toki kaikki eivät aina huomanneet biisinsä soivan, ja lisäosa-laput olivat vähän sekavia, mutta idea oli mahtava ja se toteutuikin melko hyvin. Itse kävin kuorella kai 5 kertaa, kun osa pääsi sinne vain kerran. Myös monologi-nurkkaus oli hyvä lisä tuollaiseen lyhyeen peliin, ja se lisäsi monesti tunnelmaa omalla hauskalla tavallaan (banaani-monologi!)

Seuraavana aamuna ohjelma alkoi Otavan opiston peliskaban sekä Forge and Illusion-sivuston esittelyllä. Peliskaban idea on yksinkertaisuudessaan se, että siihen osallistuakseen tulee kirjoitta jollain tapaa oppimista edistävä roolipeli tai larp (myös pelkkä synopsis tai idea riittää alkuun) ja lähettää se Otavan opistolle. Jos idea on tarpeeksi hyvä ja se toteutetaan, siitä saa rahaa! Kannattaa siis kokeilla, itse ainakin meinasin.

Forge and Illusion taas on ”roolipelaamisen ympärille rakentuva avoin ympäristö”, jonka tarkoitus on auttaa pelinkirjoittajia, koota roolipelaajia yhteen ja tarjota välineitä pelien tekemiseen ja niiden arkistointiin. Sivustolta löytyy muunmuassa pelikirjasto ja keskustelupalsta, ja sinne ollaan toteuttamassa ns. ”pelinjohtajan pakettia”, johon on suunnitteilla mm. nopean luonnostelun mahdollistava karttatyökalu, interaktiiviset hahmolomakkeet, joukkotaistelusimulaattori ja olentogeneraattori. LIITTYKÄÄ SINNE, minäkin aion tehdä niin. Ois nimittäin todella hienoa, jos suomen roolipeli- ja larp-skene saataisiin jotenkin samoihin kansiin, että voitaisiin vaikka käydä dialogia eri yhdistysten ja harrastajien välillä.

Suurten larppien tuotannosta puhuessa minulle tuli monta kertaa surullisena esimerkkinä mieleen Animepelin pelinjohtokaarti. Ei siinä mielessä, että heidän tapansa tehdä peliä olisi väärä tai huono, vaan siksi, että he ovat niin osuva esimerkki siitä, miten pieni pelinjohtoporukka voikaan kasata harteilleen paljon vastuuta ja kaikenlaista pientä tekemistä. Sama juttu on kyllä kaikissa muissakin Perkeleen larpeissa. Me tehdään asiat vielä todella usein vaikeimman kautta, kun olisi paljon tehokkaampaa ja hermoja säästävämpää nakittaa turhia hommia jollekkin muulle. Samoja ajatuksia herätti myös luento Ruoka larpeissa. Surullisen kuuluisia esimerkkejä löytyy useita, mutta onneksi niistä on aina opittu.

Workshoppaus oli hieno uusi sana, jota ihmettelin hirveästi. Mitä se on? Kuka sitä tekee? Miksi sitä tehdään? Sitten koin suuren valaistumisen ja älysin, että just sitähän me ollaan tehty Animepelissä vuosikausia. Karkeasti sanottuna workshoppaus on jonkinlaista vuorovaikutteista toimintaa hahmon syventämiseksi tai luomiseksi, jossa on osallisena sekä pelinjohtaja että pelaaja. Tekniikoita on kymmeniä erilaisia, osa toiminnallisia ja osa hyvinkin abstrakteja, mutta idea oli tuttu. Hienoa saada sillekkin toiminnalle nimi. Workshop-menetelmiä voi käydä vilkaisemassa vaikka täältä.

Pedagoginen liveroolipelaaminen, eli edularpit oli aihe joka minua kiinnostaa henkilökohtaisesti todella paljon ja jota käytän toivonmukaan vielä joskus omassa työssäni. Larpit ovat hieno tapa oppia uutta ja myös innostua opiskelemaan uutta, mutta ne ovat myös korvaamaton työväline siihen, että asioita oppii näkemään erilaisesta näkökulmasta. Toivottavasti edupelejä nähdään tulaveisuudessa vielä paljon (kirjoittakaa niitä ainakin sinne peliskabaan)

Nordic Larp jäi minulle vielä vähän epäselväksi käsitteeksi. Jos se ei tarkoita pohjoismaista larppausta, niin mitä sitten? Miksi se kulkee sillä nimellä? Ymmärsin, että kyseisen skenen kannattajat kannattavat metatekniikoita, workshoppeja, kokeellisuutta ja pelien läpinäkyvyytta, mutta se, ketkä noita mystisiä Nordic-skeneläisiä sitten ovat tai eivät ole, jäi vähän auki. MaTB on ilmeisesti tosin rantautunut suomeen juurikin Nordic-skenestä, joten ehkä olen ensi sunnuntaina tätä viisaampi.

Pelityylin mukainen kirjoittaminen ei varsinaisesti opettanut mitään uutta, sillä se käsitteli lähinnä kirjoituksen tyyliä ja sen graafista ilmettä, mutta ideoita tästäkin luennosta sai paljon irti. Sama oli Larppien moninaiset rakenteet ja tyylit- luennossa. Mitään varsinaisesti uutta en niistä oppinut, mutta aiheiltaan ne olivat ehdottomasti mielenkiintoisimpia ja siksi mieleenpainuvimpia. Alkoholi larpeissa -luento sai minut älyämään, että kyllä, oikeaa alkoholia voi käyttää pelissä fiksusti ja niin oikeasti tehdään. Sain myös kuulla alkoholi-esanssista, joten ehkäpä seuraavassa Pirunpellossa ei enää tarvitse juoda etikkaa, koska hyi saatana :D

Laskeuma 2077- larp oli hieno kokemus, vaikka ehkä hypetyksen takia odotin jopa enemmänkin. Hieno peli, tiivis tunnelma (tilaa oli alle 1m2/pelaaja) ja mahtavat ääniefektit. Harry’s Barin överiys ja omat tottumukset pelien ylieeppisyydestä jättivät minut kuitenkin kaipaamaan vähän lisää. Hyvä peli kuitenkin, ja hauskaa oli.

 

Kaiken kaikkiaan tapasin todella paljon mahtavia ihmisiä, joihin olen toivottavasti vielä tulevaisuudessakin yhteydessä. Sain uutta inspiraatiota larppaamiseen ja larppien järjestämiseen, ja toivon nyt että kaikki pienet ja suuret larppaajaryhmät (kuten meidän Roolipeliyhdistys Perkunas) ryömisivät ulos koloistaan ja alkaisivat tutustumaan toisiinsa. Kontaktit on hyvä asia, eikä sitä helvetin pyörää ole kaikkien pakko keksiä uudestaan siinä omassa sisäsiittoisessa piirissään.

Ja kyllä ne larppaajat niissä muissakin ryhmissä on ihan ihmisiä kans.

Mut X-CON, olit ihana, nyt on post-con-depression. Ensi vuonna uudestaan!

 

 

Kun roolipelaajat lähtivät risteilylle

Tulipa käytyä Tukholman risteilylla tuossa syyslomaviikon aikana, ja oli kyllä sellanen nörttiristeily että huhhuh! Heti kun päästiin maihin, niin rynnättiin sankoin joukoin Science Fiction Bokhandelniin vanhan kaupungin puolelle, ja vietettiin siellä sitten suurin osa maissaolo ajastamme. Mukaan tarttui high-scifi roolipelikirja ”Eclipse Phase”, johon olen aivan rakastunut, muutamia d10:jä ja Jaakolle löydettiin ”Prince”. Hiplailin pitkään myös Ragnarök-sääntökirjaa (lähinnä siksi että se oli niin tajuttoman kaunis) mutta se jäi vielä hankkimatta. Ehkä vielä joskus saan senkin koristamaan roolipelihyllyäni.

Kun sitten palasimme laivaan, tuli loppuilta vietettyä kirjoja lukien. Yritin kovasti nauttia kauniista ulkoilmasta lukemalla ulkona, mutta tuuli ja iso kirja eivät oikein sovi yhteen. Kaikista eniten hupia herättivät erilaiset vanhat loitsut, joita lueskelimme kaverini ostamasta kirjasta (en muista otsikkoa, mutta se oli joku 1000 historiallista taikaa tms). Onko asuntoosi muuttanut ongelmallinen pikkudemoni? Ei hätää, maalaa huoneidesi katot siniseksi, niin demoni hämmentyy kun ei tiedä, onko se sisällä vai ulkona, jolloin sen on pakko mennä ulos miettimään asiaa.

Oli hyvä risteily, vaikka ei ihan perinteisellä ”ryypätään niin paljon kun pystytään”-kaavalla mennytkään, eikä edes syöty Tukholman mäkkärissä (itseasiassa mentiin brunssille erääseen ihanaan kahvilaan – paras leipä mitä oon ikinä syönyt). Eclipse Phase on noussut uudeksi ehdottomaksi lempikirjakseni, enkä malta odottaa että saan sen sisäistettyä niin hyvin että voin alkaa pelaamaan! Hitto vaan kun haluaisin itsekkin pelata sitä joskus, mutta olen tällä hetkellä ainoa PJ-ehdokas siihen peliin. Ehkä ensi ropeconissa tai jossain vielä löytyy mahdollisuus siihenkin. Kirjoitan siitäkin jossain vaiheessa arvostelua, kunhan saan ensin sen luettua ja pelattua, mutta jo tässä vaiheessa voin ehdottomasti suositella sen hankkimista omaan kirjahyllyyn.

Saan myös pian uuden oman koneen! Olen ollut tietokoneeton nyt ehkä reilun kuukauden, ja se on kamalaa. Oikeasti. Minulla on esimerkiksi pitkä lista kaikkea, mistä haluaisin tännekkin kirjoittaa, mutta tietokoneaikani on niin rajoitettua etten ehdi.
Elävästä kirjastosta en tosin pääse kirjoittamaan, se nimittäin peruuntui liian vähäisen kiinnostuksen takia.

Sitten vielä viimeinen asia: päästiin uutisiin asti tällä roolipelikerhollamme! :D Roolipelitiedotus oli nostanut Lahden roolipelaajaportaalin kehityksen uutisaiheisiinsa. Kiitos siitä Koposen Samille!

Syksyn uutiskooste

Lahden roolipelikerho

Aloin suunnittelemaan Lahden omaa roolipelikerhoa noin pari kuukautta sitten, ja keräsin kasaan asiasta kiinnostuneita Lahtelaisia. Kävi ilmi, että Lahdessa tosiaan on paljon roolipelaajia – ne ovat vain kaikki kaapeissaan piilossa.

Kokousta pidettiin ja suunnitelmia tehtiin yhdessä kiinnostuneiden kanssa. Säännöllinen kerho olikin siis jo melkein syntymässä, mutta sellaiseksi se ei kuitenkaan koskaan kehittynyt. Ongelmaksi muodostuivat paikka, jonka olisi pitänyt olla kaikkien lähellä, sopivan rauhallinen mutta tarpeeksi iso, sekä aika, jota kellään ei oikein tuntunut olevan tarpeeksi. Ei edes allekirjoittaneella itsellään.

Olisi kuitenkin ollut harmi heittää kaikki se innostus suoraan romukoppaan. Ja tuskin se tulee kellekkään yllätyksenä, että me roolipelaajat olemme joskus hieman vastahakoisia sitoutumaan tiiviisiin aikatauluihin ja pakkoihin.

Niinpä päätin, että ennenkuin roolipelikerhosta voi tulla sen virallisempaa, oli Lahden roolipelaajat saatava tietoisiksi toisistaan. Syntyi Lahden roolipelaajaportaali, facebook-ryhmä, jonka tarkoituksena on saada paikalliset harrastajat puhumaan keskenään, pelaamaan yhdessä ja tutustumaan toisiinsa. Ehkä sitten joskus, jos roolipelikulttuuri Lahdessa vahvistuu ja laajentuu, voidaan alkaa miettiä säännöllisiä tapaamisia ja uuden sukupolven aktiivista mukaanottamista kerhotoiminnan muodossa.

Kaikki asiasta kiinnostuneet voivat liittyä roolipelaajaportaliin Facebookin kautta:

https://www.facebook.com/groups/514143741996659/

Roolipelikerho Lahteen

Noniin.

Mulla on nyt jonkinlainen aktivistikausi varmaan käynnissä, sillä olen nyt alkanut järjestelemään Roolipelikerhon tapaamisia Lahteen. Tällä hetkellä on käynnissa vaihe 1, vastuuhenkilöiden rekryäminen ja toiminnan suunnittelu, ja mä oon ihan täpinöissäni :3

Tarkoitus olisi siis varata tilat esimerkiksi jostain Lahden nuokusta ja järjestää muutaman tunnin (?) mittaisia tapaamisia vaikkapa kerran kahdessa viikossa. Ohjelmaksi olen suunnitellut mm seuraavaa:

-Pintapuolista eri roolipeleihin tutustumista (WoD, Mouse Guard, D&D, Heimot…mitä muuta?)

-Roolipelaamista, ofc

-Pelinjohtaja/hahmonluonti/tarinankerronta/tunnelman luomis-pajoja?

-Erilaisia kortti- ja lautapelejä, jotka ovat roolipelaajille tuttuja (bang!, small world, diplomacy, carcassone, rune wars tms)

-minilarppeja

Kunhan nyt saan kartoitettua kiinnistuneiden määrää, niin pidän kokouksen jossa päätetään kerhon ohjelmarunko, hankitaan tilat ja jaetaan vastuu. Sen jälkeen se olisi vaan ruvettava toimimaan.

Jos jollakulla on kokemusta tällaisesta toiminnasta, niin otan mielelläni vastaan erilaisia vinkkejä, ohjeita ja vaikka valmispelejä aloittelijoille. Tai jos joku asuu Lahdessa, ja on kiinnostunut tulemaan mukaan, niin ota muhun yhteyttä (yhteystiedot löytyy tuolta minä-osiosta). Myös ulkopaikkakuntalaisia roolipeliskenen kuuluisuuksia olisi hauska saada esimerkiksi vieraileviksi pelinjohtajiksi tms.

Tehdään roolipelaamisesta siistiä ja tunnettua!

Pelikulttuurin yhteisöllisyydestä (ja sen puutteesta)

Oman kokemukseni mukaan Suomalainen roolipeli- ja larpkulttuurit ovat hyvin kuppikuntautuneita. Ihmiset pelaavat aina samoissa porukoissa. Peleistä ilmoitetaan aina samoille porukoille. Ja mikä pahinta, jos joku kysyy larppaajalta tämän harrastuksista, hän vaikenee tai valehtelee: ”no mä tykkään tarinoista ja silleen….”

Aloitettakoon jämähtäneillä pelipiireillä. Aikoinaan larp.fi:n larppikalenteri oli vielä järkevä tapa ilmoittaa omista peleistään netissä. Nykyään sitä ei käytä kukaan. Roolipeleille tuskin edes on mitään vastaavaa Suomen kattavaa listausta (tai jos on, olen onnistunut ohittamaan sen). Niillekkin löytyy toki pieniä yhteisöjä, mutta ne eivät poista sisäsiittoisuus-ongelmaa. Toki on olemassa Ropecon, jonka aikana ihmiset pääsevät kokeilemaan uusien ihmisten kanssa pelaamista, mutta siihenpä se usein jää. Ei siis ihmekkään, että roolipelaajat saavat kummallisen kaappinörtin maineen: sellaisia me nimittäin vähän olemme.

Minusta olisi hienoa saada aktiivisia roolipeliyhdistyksiä toimimaan ympri Suomea. Eikä sillä tavalla aktiivisia, että ”joo kyllä me pelataan joka kuukausi”, vaan oikeasti aktiivisia skenen kehittäjiä, jotka pyrkisivät levittämään tätä oikeasti todella hienoa harrastusta, kokoamaan ihmisiä yhteen ja vähentämään ennakkoluuloja larppaajia ja roolipelaajia kohtaan. Moni etenkin harrastelijoiden perustama yhdistys kaatuu epäaktiivisuuteen ja haluttomuuteen olla esillä. Harrastusta mainostetaan vain niille ihmisille, jotka siihen ovat jo tutustuneet. Uusien harrastajien saaminen mukaan on liian hankalaa, että kukaan jaksaisi panostaa siihen. Ei sinänsä mikään ihme, sillä onhan kaikilla toki muutakin tekemistä kuin höyrytä omasta yhdistyksestään, mutta jos larppaaminen ja roolipelaaminen halutaan joskus saada hyväksyttäviksi harrastuksiksi, on asian eteen tehtävä töitä! Tulevana nuoriso-ohjaajana toivon saavani mukaan mahdollisimman monia.

Meidän pitäisi myös lopettaa harrastuksemme häpeily ja sen piilottelu. Moni on kokenut kiusausta harrastuksistaan yläaste- ja lukioiässä, ja pelkää ehkä sen takia tulla ulos nörttikaapistaan myös aikuisena. Se pelko pitää selättää! Olen itse opiskellut Lahden Ammattikorkeakoulussa ja Koulutuskeskus Salpauksessa (amis), ja molemmissa olen julistanut heti alkuun olevani larppaaja. Voisi kuvitella, että minut lokeroitaisiin hullujen ja kummallisten koululaisten joukkoon, ja että ainoat ystäväni olisivat muita nörttejä. Mutta ei! Aikuiset ihmiset osaavat suhtautua harrastuksiin hyvin aikuisesti. Moni on tullut ihan oikeasti kiinnostuneena kyselemään, että miten larppaus eroaa siitä Pasilan sketsistä ja mitä eroa on roolipelaamisella, boffauksella ja cossaamisella. Näihin kysymyksiin ei saa suuttua. Sen jälkeen, kun olen selvittänyt faktat muutamaan kertaan, ovat ihmiset täysin okei kiinnostuksen kohteideni kanssa. En ole kertaakaan kokenut olevani syrjitty sen takia, että harrastaisin vääriä asioita. Tottakai siitä heitetään joskus vitsiä, ihan niinkuin kaikista muistakin harrastuksista. Stereotypioita on kaikista ihmisluokista: urheilijat on tyhmiä, taiteilijat on juoppoja, insinöörit on tiukkapipoja ja kaikilla luonnonuskovaisilla on perinnepuku ja valkoinen parta. Se, mitä tämä harrastus siis selvitäkseen ja levitäkseen todella vaatii, on se että me nörtit alamme kasvattaa itsellemme pallit ja tulemme ulos kaapeistamme. Joo, ihmiset saattavat hämmästellä sitä vähän aikaa, mutta ei hätää. Me emme ole niin mielenkiintoisia, että kukaan jaksaisi ihmetellä kovin pitkään.

Mielipiteeni saattaa kuulostaa julmalta, joten toivottavasti kukaan ei siitä nyt ihan hirveästi loukaantunut. Se on kuitenkin totuus, että jos kaikki larppaajat häpeävät itseään ja toisiaan, ei kukaan tule koskaan kunnioittamaan sitä lajia oikeana harrastuksena. Näihin piireihin eksyvät usein ne ihmiset, jotka ovat jo valmiiksi vähän ujoja, kiusattuja ja kokevat itsensä erilaisiksi. Itsesäälissä kieriminen ei kuitenkaan auta asiaa, anteeksi nyt vaan.

 

Tämä oli turhautumiskirjoitus, myönnän sen. Mutta jos joku otti tästä nokkiinsa, niin silloin hän todennäköisesti kuuluu siihen joukkoon jota kritisoin.