Aihearkisto: Mielenterveys

Mad About the Boy

Tunnusbiisi

Huhhuh.

En oikein tiedä, mistä aloittaa. Poikaystäväni kysyi, oliko mulla kivaa. Vastasin, et ei, kivaa mulla ei ollut, mutta oli yksi siisteimmistä larp-kokemuksistani koskaan. Peli oli siisti, eeppinen, koskettava, ahdistava, tunnelmallinen. Käsittelen varmaan tunnebleediä vielä monta viikkoa.

Aloitetaan nyt vaikka workshopeista. En ole ennen ollut pelissä, jossa sellaisia käytettäisiin ihan kunnolla, ja täytyy sanoa että tykkäsin niistä ihan tosi paljon. Yhteinen tekeminen helpotti omaan hahmoon tutustumista, maailman ymmärtämistä ja myös peliporukkaan tutustumista (tunsin etukäteen nimittäin vain yhden pelaajaan siitä noin 30 henkilön porukasta). Tunteet nousi pintaan jo workshoppien aikana, ja tulenkin varmaan itse käyttämään vastaavia menetelmiä tulevaisuudessa, kun alan järjestämään omia pelejäni. Tykkäsin myös siitä, että pelin jälkeen hahmosta irtipääsemistä edesautettiin yhteisellä tekemisellä ja organisoidulla debrieffaamisella, vaikka jouduinkin jatkamaan sitä vielä kotona tutumman ihmisen kanssa.

Pelin juoni oli tosi mielenkiintoinen ja kanssapelaajat aivan mahtavia. Jännittävän ja erilaisen pelistä teki sen täydellinen läpinäkyvyys: mitään off-game salaisuuksia ei ollut, joten hahmon reaktioita tuleviin tapahtumiin pystyi miettimään hyvin eri tavalla, kuin perinteisissä suomalaisissa peleissä. Erillisessä off-game tilassa sai milloin vain tilaisuuden irtautua hahmosta ja purkaa omaa ahdistusta, tai kysyä vaikka vinkkejä siihen, mitä voisi seuraavaksi tehdä. Tälläinen avoimuus tekisi hyvää monelle muullekkin pelisaagalle, ja yhteinen ”play to lose”-mentaliteetti nosti draaman tasoa useaan kertaan. Välillä oli vähän tylsää, mutta olisin kyllä voinut olla myös aktiivisempi sen estämiseksi. Mulla oli kuitenkin vähän ujo olo monessa tilanteessa, kun en tuntenut ketään, joten aktiivinen pelaaminen vaikeutui toisinaan ihan vain siitä syystä. Onneksi kaikki otti mut kuitenkin tosi hyvin vastaan.

Jos saisin mainita vain yhden mun lempi ominaisuuden tässä pelissä, olisi se black box. Se oli ihana! Olen ihan rakastunut metatekniikoihin ja erilaisiin draaman rakentamisen keinoihin, ja juuri blackboxissa pelasin mieleenpainuvimmat kohtaukseni. Oli niin upeaa pelata hahmonsa miehen kuolema punaiseksi valaistussa huoneessa, joka kohtauksen lopussa pimeni täysin, ja jossa taustalla soi haikean ahdistava taustamusiikki. Juuri näitä boxin kohtauksia bleedaan varmasti omaan elämääni vielä jonkin aikaa, sillä muutaman sellaisen aikana musta tuntui oikeasti siltä, että unohdan hengittää kun tunnelma oli niin intensiivinen.

En ehkä osaa vielä kirjoittaa mitään hirmu rakentavaa. Oon tosi vaikuttunut tästä kokemuksesta, ja joudun varmaa lueskelee tätä blogia vielä hetken. Jos joku saa joskus tilaisuuden mennä mukaan tähän peliin, niin kannattaa ehdottomasti tarttua tilaisuuteen!

Kiitos kanssapelaajille ja pelinjohdolle. Olitte upeita.

-Mirka/Zahida Attar

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , ,

Jumissa.

Heimot-ropen jatkoa olisi tiedossa varmaan parin viikon sisään ja mä en tiedä mitä teen sen kanssa.

Ehkä olen vähän turhankin kriittinen, mutta tällä hetkellä päällimmäinen fiilikseni on se, että viime pelikerta meni aivan penkin alle (vaikka se ei ole totta) enkä enää ikinä voi saada pelistä sellaista kuin olisin halunnut. Myönnän, että stressaamiseni on hieman liioiteltua, mutta pääni lyö silti aivan tyhjää. Ja kun minä stressaan jostain, niin stressaan siitä sitten niin saatanasti että se on jo vähän naurettavaa.

Onneksi poikaystäväni Jaakko lupautui kuitenkin auttamaan minua, ja miettimään miten tilanne voisi seuraavalla pelikerralla edetä. Mulla on paljon materiaalia pelaajien toiveista konventiokyselyn ansiosta ja myös tilanne, johon rope jäi, on hyvin avoin ja mahdollisuuksia täynnä. Yritän nyt sysätä sivuun tämän valtaisan alemmuuskompleksi-fiiliksen ja rakentaa pelille jatkoa. Saattaa kuitenkin olla, ettei tämä peli välttämättä jatku kampanjaksi asti, jos tympääntymiseni siihen jatkuu vielä seuraavan pelikerran jälkeen.

Tämän asian pohtiminen on kuitenkin saanut minut tajuamaan, mitkä minun suurimmat ongelmani pelinjohtajana ovat. Ensinnäkin, haluan olla täydellinen heti. En kestä sitä, että pitkän suunnittelun ja miettimisen jälkeen asiat eivät menekkään niinkuin olisin halunnut, ja että en osannut luoda pelin tunnelmasta ja fiiliksestä oikenlaista. Tämä niinsanottu epäonnistuminen taas saa minut turhautumaan ja kyllästymään.Toinen ongelmani on se, että olen liian ujo. Ajattelen automaattisesti kaikkien ideoideni olevan huonoja ja käytettyjä: improvisointi on todella hankalaa, kun yrittää kokoajan ensinnäkin miellyttää kaikkia ja toiseksi ylittää itsensä (eli esimerkiksi tehdä jokaisesta paikasta, hahmosta ja tilanteesta täydellisen ja persoonallisen). Tiedän, että jotkut pelaajistani ovat tarkkoja realistisuudesta, joten yritän jatkuvasti miettiä pääni puhki, kuinka vaikuttaisin fiksummalta ja sivistyneemmältä kuin oikeasti olen.

Nyt kuitenkin tiedostan olevani hiukan turhan perfektionisti ja paranoid tämän pelin suhteen, joten ensi pelikerta sujuu ehkä jo paremmin. Nyt kun vielä saisin hiottua ensi pelikerralle jotain juonentynkää Jaakon kanssa, niin hyvä tästä tulee!

Avainsanat: , , , , ,